Prahaan ja tšekkiläsyyteen keskittyvä blogi ~ Matkavinkkejä & omia kokemuksia meille rakkaasta Prahasta

2. elokuuta 2010

Jmenuji se Krtek !

Oma Myyräni
Zdeněk Miler (s. 21.2.1921) on tsekkiläinen animaattori ja kuvittaja, jonka tunnetuin animaatiohahmo on Suomessakin suosittu Myyrä, tsekkiläisittäin Krtek.

Myyrä-hahmo syntyi vuonna 1956.  Miler oli saanut toimeksiannon lapsille tarkoitetusta piirroselokuvasta, joka kertoisi kuinka pellavakangasta valmistetaan teollisesti. Taiteilija keksi Disneyn innoittamana käyttää elokuvassa eläinhahmoja. Myyrästä tuli tarinan päähenkilö, kun Zdenìk Miler kompastui kävelyllä metsassä myyränkoloon. Ensimmäinen Myyrä-elokuva oli "Kuinka myyrä sai housut", joka voitti Venetsian elokuvajuhlilla hopeisen leijonan palkinnon. Myyrä-filmien ääninäyttelijöinä Miler on käyttänyt omia tyttäriään.

Myyrän hahmo on tulkittu sosialistiseksi sillä perusteella, että tämä ei pärjännyt yksin, vaan tarvitsi toisten apua: esimerkiksi housuja hankittaessa hämähäkit kehräsivät lankaa, muurahaiset kutoivat kankaan, rapu saksi sen sopivaksi ja lintu ompeli yhteen. Myyrä-hahmo esiintyy myös suuressa määrässä oheistuotteita.


Otsikko: Jmenuji se Ktrek! = Nimeni on Myyrä!
Tekstilähde: Wikipedia
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Karhunkadun Kafka
Blog Design by pipdig